tiistai 11. joulukuuta 2012

Vastauksia ja muuta.


Ei jännitä lainkaan, päinvastoin odotan innolla! :D Pieni pelko on, että tällä tyypillä on yhtä kova imu kuin Mealla ja menee taas rinnat ihan rikki, mutta siis odotan myös sitä innolla. Jos tällä kertaa riittäis maito enemmänkin kuin sen pari viikkoa.



Aluksihan olin melko järkyttynyt, kun testiin piirtyi kaksi kirkkaanpunaista viivaa, koska söin pillereitä, enkä osannut olla asiasta oikein mitään mieltä.. Fb:henkin ovelasti 'ilmoitin' järkytyksen alaisena asiasta niinkin luovalla päivityksellä, kuin "Perkeleen, perkeleen, perkele" :D  Juttelin paljon ja melko kauan tärkeiden ihmisten kanssa netissä asiasta ja tulin siihen tulokseen, että mä pärjään kyllä. Mehän oltiin Mean isän kanssa suunniteltu jo seuraavaa lapsosta, eikä meidän ero häivyttänyt mun vauvakuumetta mihinkään. Tietenkään en tahallani raskaaksi tullut enkä suunnitellut milläänlailla uutta raskautta eron jälkeen, mutta vauvakuumetta oon potenu jo siitä asti, kun Mea syntyi. Mä oon satavarma, että olisin katunut myöhemmin ja kovasti jos olisin abortin tehnyt.. Nyt kun raskaus on jo näinkin pitkällä ja olen ajatellut asiaa, niin kyllä mä oon onnellinen, enkä tekis mitään toisin. Mä rakastan Meaa ja myös tätä vauvaa, vaikka jotkut tietyt ihmiset ei sitä uskokaan ja kovasti yrittävät saada mua murtumaan ja levittelevät kaikenmaailman juttuja, mutta mä osaan onneks olla huomioimatta sellaista lapsellista käytöstä. Pian täällä on kaks ihanaa lapsosta tuomassa vilinää ja vilskettä arjen keskelle. Tietysti jotkut asiat hankaloituu, mutta hei hyvin ne on muutkin yh äidit pärjänneet lastensa kanssa! :)



Tänään käytiin pelastusarmeijalta hakemassa 40e lahjakortti minimaniin ja se kyllä tulee tarpeeseen näin joulun alla. :) Mea taas oli oma ihastuttava itsensä ja sai kaikki nauramaan, kun se halus kaikenaikaa hakea joltakin mieheltä lippusia millä sai kahvin sieltä "kanttiinista." Meni neiti myös omatoimisesti kanttiinitädin syliin ja sai tästä hyvästä pari piparia kotimatkalle. :D <3 

Taas on neiti oppinut pari uutta sanaa Pipa (pipari) ja pukki (joulupukki)
Piipakin tuli meitä illemmalla viihdyttämään ja toi mukanaan mäkkäriateriat, ah kiitokset siitä! ♥ 
Hilma on ihan pössöö kun täällä käy ihmisiä, eikä suostu millään rauhottumaan. Noh, ainakin sai purkaa energiaa hepuloimalla ja nyt se tossa kuorsaa sohvalla.


Mea näyttää ihan pikkuvauvalta, kun sillä on äitiyspakkauksen haalari päällä! :D Ja jep, Mean odotusajan pakkauksen haalari on vasta nyt neidille sopiva, kun ikää on viikkoa vajaa 1v5kk. 



Parin viikon sisällä pitäisi tulla uusi äitiyspakkaus ja pääsee taas hypistelemään pikkusia vaatteita. Postiluukustakin tipahti tänään pehmeä paketti, jossa tilaamani housut ja bodyt vauvalle. Oivoi onko Meakin muka joskus ollu niin pieni! Iso neiti jo, liiankin iso... miks lapset kasvaa niin nopeeta, nyyh! :D

Muoks! Mä ihan unohdin lisätä tämän kuvan! :D Mea eilen katteli ku napsin kuvia ja halus mukaan.



18 kommenttia:

  1. Lilja käyttää kans tota haalaria, sille se on tosin vähän iso. x)

    Ja kun mä kävin kirpparilla, niin näin 50cm vaatteita.... Ne oli niiiiin pieniä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äläpä mitään, mä taas pengastin noita Mean pikkusia vaatteita ja kaivoin neutraalit noista pusseista ja hyvä ettei itku päässy ku oli niin pikkusia!

      Poista
  2. Voi ihanuus tuo viimenen kuva!<3

    VastaaPoista
  3. Hihii, mun 6kk poika käyttää tota haalaria :P

    VastaaPoista
  4. Tuleepas sulle myöhään äitiyspakkaus, mulle se tuli jo rv23 :P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun mä postitin sen hakemuksen vasta ihan vähän aikaa sitten. :D

      Poista
  5. ihana blogi! itse olen raskaana rv 17+4 :)

    haluaisin kysyä, että kuinka tämän uuden lapsen kummit, millä perustein valitsit heidät ja ovatko myös ensimmäisen lapsesi kanssa tekemisissä? :) siksi kysyn kun mulla on ongelmia valita kummeja. tosi paljon onnea loppuraskauteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja onnea! :)

      He ovat mulle tärkeitä ihmisiä ja ollaan paljon tekemisissä. Ovat myös Mean kanssa tekemisissä tietysti.

      Poista
    2. yksi onnellinen ja ylpeä kummitätsy ilmottautuu täällä! <3

      Poista
  6. voi mite ihana toi viimine kuva!:)

    VastaaPoista
  7. Tuo puku jäi meidän pojalle 8-9kk iässä jo pieneksi :D

    VastaaPoista
  8. Pelottaako sua et miten tuut pärjäämään ja jaksamaan 2 lapsen kanssa? Millä mielin Mea on pikkuveljestä? Ja millaista on olla äiti?:)

    VastaaPoista

Popular posts